Ihmispalvelijoiden toiminta täällä Kissavallassa on taas aiheuttanut pahennusta ja närää. Kaikki alkoi siitä, kun olimme Veeran kanssa pitkästä aikaa linnan puutarhassa tiluksiamme tarkastamassa…
Aluksi kuva-arvoitus! Missä kissa?
“Täällähän minä!”
“Aika paljon lunta ympärillä. Parempi ehkä pysyä täällä puun juurella…”
Samaan aikaan toisaalla: Veera ei tykännyt lumesta ja päätti poistua sisätiloihin.
“Tää on mun värisevä siili. Se on mulle tärkeä.”
Lopulta päätin, että tilukset olivat ihan tarpeeksi hyvässä kunnossa, ja palasin omia jälkiäni pitkin sisään. Kauhean kylmää se lumi, brrr! Äiskä oli keittiössä, niin kuin sen kuuluukin olla. Pyysin siltä heti kinkkua, koska olin niin reipas ulkoilijakissa ja tiesin ansaitsevani lisäherkun. Järkytyksekseni äiskä ei kuitenkaan antanut minulle minkäänlaista herkkupalaa! Siis ihan käsittämätöntä! Lisäksi iskäkin kieltäytyi huomaamasta ahdinkoani!
Pahastuneena viritin kovaäänisen valitusvirren…
Ei aina käy niin kuin haaveillaan, ei kinkkua saa vaikka niin haluaa!
Ei aina käy niin kuin kissa haaveilee, vaikka herkkuja kissa ain’ ansaitsee!
Ei äiskään voi luottaa, ett’ siltä herkkuja saa,
vaikka keittiöss’ ollaan ja kinkkuleike odottaa!
Ei aina käy niin kuin haaveillaan, vaikka herkkuja oottaa, ei niitä vain saa!
Äiskä ei heltynyt, vaan nappasi minut epäkohteliaasti kainaloonsa ja yritti silittää ja selitellä jotain. Ei muka ollut kinkkua! Säälittävä yritys äiskältä… En oikein uskonut näitä epämääräisiä vakuutteluja, ja siirryinkin etäämmälle huijaavasta äiskästä. Pah.
Ei aina käy niin kuin kissa haaveilee…
Everybody! Let’s miau together… Vaikka herkkuja oottaa, ei niitä vain saa!
Valituslaulun tunnelmaan voitte eläytyä täällä.
Herkkurikasta sunnuntaita kaikille meidän kivoille kavereille! Rouskuttakaa meidänkin puolesta…
Terveisin Kuningatar Viivi
