KOLARI KIRKKAASSA PÄIVÄNVALOSSA
Kissavallassa on tapahtunut ikävä yhteentörmäys aamupäivällä kissan ja ihmisen välillä.
Yhden ihmisen ja kissan kolari johti ihmisen kaatumiseen ja huonekalujen meluisaan siirtymiseen paikoiltaan. On mahdollista, että kissan päälle astuttiin kolarin yhteydessä. Tästä ei silminnäkijöiden puutteessa ole kuitenkaan täyttä varmuutta. Ihmisosapuolelta asiaa tiedusteltaessa hän totesi: – Jäin ylinopeutta ajaneen kissan alle. Kissa tuli vasemmalta aivan liian suurella tilannenopeudella. Yritin väistää vasemmalle, ja samoin teki kissa. Sitten yritin väistää oikealle ja samoin kissa. Sitten kaaduin keittiökalusteisiin.
Kyseisessä kohdassa sijaitsee vaikeakulkuinen mutka, jossa näkyvyys on jonkin verran rajoitettu.
Osapuolena ollut kissa pakeni onnettomuuspaikalta. Se onnistuttiin myöhemmin jäljittämään sohvan alta, vuodevaatelaatikon takaa. Kissa ei kuulusteltaessa tunnustanut syyllisyyttään, vaan totesi ollensa etuajo-oikeutettu, ja kertoi vaativansa korvauksia keittiökalusteiden äänekkään kolinan aiheuttamien henkisten kärsimysten vuoksi. Kuulusteluissa kissa osoitti mieltään kääntämällä toistuvasti selkänsä onnettomuuden toista osapuolta kohti.
Tutkinnassa ilmi tulleiden seikkojen nojalla on syytä epäillä, että tapahtumien kulkuun on vaikuttanut kolmas osapuoli. Kissojen välinen takaa-ajo on saattanut olla alkusysäyksenä tapahtumasarjalle, joka johti välikohtaukseen kissan ja ihmisen välillä.
Alkoholilla tai kissanmintulla ei ollut osuutta asiaan. Poliisi haluaa muistuttaa siitä, että liikenteeseen on suhtauduttava varovaisuudella ja noudatettava asianmukaisia tilannenopeuksia. Kissojen väliset kilpa-ajot on syytä suorittaa sille varatulla alueella eikä yleisen liikenteen seassa.
Kissa vahvistaa kuulustelupöytäkirjan tiedot.
