Jalankulkija ja kissa törmäsivät Kissavallassa

By pikkis

KOLARI KIRKKAASSA PÄIVÄNVALOSSA

Kissavallassa on tapahtunut ikävä yhteentörmäys aamupäivällä kissan ja ihmisen välillä. 

Yhden ihmisen ja kissan kolari johti ihmisen kaatumiseen ja huonekalujen meluisaan siirtymiseen paikoiltaan. On mahdollista, että kissan päälle astuttiin kolarin yhteydessä. Tästä ei silminnäkijöiden puutteessa ole kuitenkaan täyttä varmuutta. Ihmisosapuolelta asiaa tiedusteltaessa hän totesi: – Jäin ylinopeutta ajaneen kissan alle. Kissa tuli vasemmalta aivan liian suurella tilannenopeudella. Yritin väistää vasemmalle, ja samoin teki kissa. Sitten yritin väistää oikealle ja samoin kissa. Sitten kaaduin keittiökalusteisiin.

Kyseisessä kohdassa sijaitsee vaikeakulkuinen mutka, jossa näkyvyys on jonkin verran rajoitettu.

Osapuolena ollut kissa pakeni onnettomuuspaikalta. Se onnistuttiin myöhemmin jäljittämään sohvan alta, vuodevaatelaatikon takaa. Kissa ei kuulusteltaessa tunnustanut syyllisyyttään, vaan totesi ollensa etuajo-oikeutettu, ja kertoi vaativansa korvauksia keittiökalusteiden äänekkään kolinan aiheuttamien henkisten kärsimysten vuoksi. Kuulusteluissa kissa osoitti mieltään kääntämällä toistuvasti selkänsä onnettomuuden toista osapuolta kohti.

Tutkinnassa ilmi tulleiden seikkojen nojalla on syytä epäillä, että tapahtumien kulkuun on vaikuttanut kolmas osapuoli.  Kissojen välinen takaa-ajo on saattanut olla alkusysäyksenä tapahtumasarjalle, joka johti välikohtaukseen kissan ja ihmisen välillä.

Alkoholilla tai kissanmintulla ei ollut osuutta asiaan. Poliisi haluaa muistuttaa siitä, että liikenteeseen on suhtauduttava varovaisuudella ja noudatettava asianmukaisia tilannenopeuksia. Kissojen väliset kilpa-ajot on syytä suorittaa sille varatulla alueella eikä yleisen liikenteen seassa.

osapuoli.jpg

Kissa vahvistaa kuulustelupöytäkirjan tiedot.

11 vastausta to “Jalankulkija ja kissa törmäsivät Kissavallassa”

  1. Vieno sanoo:

    Hui kun mä ensin pelästyin että kyse on autokolarista, onneksi ei ollutkaan mitään niin vaarallaista! Terkkuja :)

  2. Veera sanoo:

    Joo, Vieno, ei onneksi! Olis pitänyt mainita että tämä tapahtui sisätiloissa… ;) Teille kans terkkuja molempiin huusholleihin! :)

  3. Hiipi sanoo:

    Hih! Onneksi oli tuollainen kolari, ettei sattunut pahasti kenellekään! Juu meilläkin tapahtuu usein kissojen välistä perässäjuoksemista ym. painimista ja jahtaamista. Keittiön – eteisen – olohuoneen -rallia tapahtuu usein. Ei ole onneksi vielä kolaria tapahtunut.

  4. Poju ja Tiikeri sanoo:

    Ai, ai pahalta kuulostaa, kun kolarissa oli toisena osapuolena huomattavasti kissaa isompi törmäilijä :o
    Meiän sympatiat kallistuu ilman muuta kissan suuntaan ja ei muuta, ku ihmiselle tarttis häkki heilahtaa, vai onko mitään rangaistuksia ylipäätään odotettavissa?

  5. Veera sanoo:

    Hiipi: Joo, hyvä tosiaan! ;) Paitsi mitä nyt ihminen vähän kolhi itseään, mutta sen se kömpelys ois varmaan saanut aikaan itsekin… :D

    P ja T: Mäkin oon ton tuntemattomaksi jääneen *viheltelee* ;) kissan puolella, koska ihmisen syyhän se… Rangaistusharkinta on käynnissä…

  6. Miiru, Mirri Miuku sanoo:

    Hyvä että ei kukaan kuollut kolarissa. Hih.
    Erittäin hyvää ystävänpäivää!

  7. Kirre ja Vieno sanoo:

    Hauskaa Ystävänpäivää!

  8. Reeti sanoo:

    Sen enempää itse kolaritapahtumaan puuttumatta (itsestäänselvyyshän on, että kaksijalkaiset ovat aina syyllisiä) tulin toivottamaan kaikille kaunottarille hyvää ystävänpäivää!

    Erityisesti mä haluun lähettää semmosen viiksipusun mun kaikkein kalleimmalleni, joka joka päivä on mun mielessä ja josta mä joka yö nään ihania unia, jossa me yhdessä käyskennellään tuoll pihalla ja sitte me vieri vieressä syödään naksuja ja sitten me kylki kyljessä nukutaan ja halitaan. Kaikkein parasta ystävänpäivää omalle Viivilleni! <3 <3 <3

  9. Sirpa ja Kollo sanoo:

    Kollo: No ihan ilmiselvästi se on ihmisen syy, jos ei katso eteensä. :D Kissoilla kuuluu olla ja on etuajo-oikeus. Meillä noita törmäyksiä tapahtuu jääkaapin edessä.

  10. Tuntematon sanoo:

    Synttärikutsu! http://tinyurl.com/273pmw

  11. Musta ja Harmaa sanoo:

    Ei me olla mikää tuntematon ku me ollaan me! Siis

    Synttärikutsu! http://tinyurl.com/273pmw

    heh!

Jätä kommentti